Mooooooi
Täällä taas
Sori että viime viikon postaus jäi väliin :((
Tosiassa asia meni näin: Postaus ja kaikki oli valmiina.
Mikä siis meni vikaan?
Minä olin koneella keskiviikkona ja postasin. Viimeinen kuva latasi, mutta................
kone sammui.
Se oli nimittäin mennyt kuumaksi, koska pikkusisko oli käyttänyt sitä varmaan tunnin.
Enkä jaksanut tehdä postausta, ja lopulta unohdin sen kokonaan.
JOTEN tässä on kuvatarina viime viikolta!
(uutta postausta ei siis tule tällä viikolla enää)
Tää on sitten tooooooodella juoneton tarina, joten....
Nauttikaa silti! :D
(ja tiedän,että noissa kuvissa Ichigon silmät on liian sisälläpäin päässä, mutta olen jo korjannut sen)
Ichigo: Onpa täällä kylmä...
I: En tiedä miksi suostuin lähtemään tähän maailmaan. Joudun valmistamaan unohdusseerumia yhä uudestaan ja uudestaan tietäen, etten koskaan saa juotettua sitä Cherrielle.
Käymme tuhoon tuomittua taistelua. Cherrie on liian fiksu.
I: Tätä menoa Cherrie saa helposti maan takaisin hallintaansa, emmekä voi tehdä mitään.
I: Olen muutenkin kyllästynyt elämääni. Mitään hyvää ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun olin pieni ja asuin vielä kotona. Mutta sitten Cherrie vei minulta kaiken.
I: Kannan aina mukanani valkoista ruusua. Se on myrkyllinen ja tappaa viidessä minuutissa ilman
kipuja. Aloin kantaa sitä mukanani siitä lähtien, kun jouduin muuttamaan
pois perheeni luota.
I: Olen ollut valmis kuolemaan siitä lähtien, kun Cherrie orjuutti meidät.
I: Kaikki minulle läheiset ihmiset ovat tienneet myrkystä, jota kannoin aina laukussani mukanani, muttei sitä oltu otettu minulta pois.
I: Koska kaikki tiesivät, mitä odotin.
I: Kaikki tiesivät, etten söisi ruusua.
I: Kaikki tietävät, että aion elää siihen asti, kunnes saan kuulla, että perheeni on kuollut. Monet miettivät, miksi vaivauduin kantamaan ruusua mukanani, sillä perheeni saattoi kuolla vaikka vasta yli neljänkymmenen vuoden päästä. Mutta silloin kaikki oli mahdollista. Kymmeniä, ehkä satoja kuoli päivittäin joko Cherrien tai kulkutautien takia. Pidin mahdollisena, että perheeni kuolisi.
I: Minulla ei ole mitään, jos en voisi uskoa, että vielä jonain päivänä näen heidät kaikki. Äitini, isäni ja parhaan ystäväni eli siskoni. Elän toivolla, että jonain päivänä näen heidät.
I: Varsinkin siskoni. Hän oli minulle kaikista rakkain....
Pidittekö tarinasta?
Kerro toki kommenteissa!
Postailemisiin! :)
